Korkeakoulu- tai ammattiopisto-opiskelija, hae meille harjoitteluun!
07.11.2022

Harjoittelumme alkavat yleensä toukokuussa, mutta aloitusaikoja on myös mahdollista sopia ympäri vuoden harjoittelupaikasta riippuen. Harjoittelut kestävät 5–6 kuukautta ja harjoittelijan palkka on 2400 euroa kuukaudessa.
Harjoittelupaikkoja on tarjolla toimipaikoissamme eri puolilla Suomea: Hämeenlinnassa, Joensuussa, Mikkelissä ja Porissa. Osassa paikoista pyydetään ilmoittamaan, mille paikkakunnalle ja mihin tehtävään ensisijaisesti haluaisit harjoitteluun.
Meillä työskennelleiden harjoittelijoiden tarinoihin ja Palkeisiin työnantajana voit tutustua verkkosivuillamme ja sosiaalisessa mediassa niin Instagramissa, LinkedInissä kuin Twitterissäkin.
Mielenkiintoisia tehtäviä kannustavassa työyhteisössä
Tule meille kehittämään ammattitaitoasi kannustavassa ilmapiirissä! Palkeista löytyy mielenkiintoisia tehtäviä eri alojen opiskelijoille muun muassa henkilöstö- ja taloushallinnon sekä ICT-kehittämisen parissa. Harjoittelun jälkeen sinulla voi olla mahdollisuus työllistyä meille esimerkiksi määräaikaisena opintojen ohessa.
Harjoittelua koskevissa kysymyksissä voit olla yhteydessä HR-asiantuntija Heli Koivuseen, heli.koivunen(at)palkeet.fi, puh. 02955 62283.
Lue tarkemmat kuvaukset harjoittelupaikoista ja tee hakemus valtiolle.fi-palvelussa.
Harjoittelupaikat AMK-opiskelijoille
Talouspalveluiden harjoittelijat (12 paikkaa) tekevät mm. laskutusta, ostolaskujen käsittelyä ja tiliöintiä sekä kirjanpidon avustavia tehtäviä. Yhtä harjoittelijaa haetaan myös talouspalveluiden asiakaspalveluun.
Henkilöstöpalveluiden harjoittelijoiden (11 paikkaa) tehtäviin kuuluu mm. palkanlaskentaa, matkalaskujen tarkastusta sekä matkustusprosessiin, asiakaspalveluun ja raportointiin liittyviä tehtäviä.
Automatisoinnin toteutus- ja ylläpitopalveluiden harjoittelijan (4 paikkaa) tehtäviä ovat mm. automatisoinnin käyttötapausten suunnittelu, testaus, toteutus ja dokumentointi.
HR-harjoittelija pääsee mm. suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutuksia henkilöstölle sekä huolehtimaan työsuojelun toimintaohjelman ja työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelman yhdistämisestä ja jalkauttamisesta.
Oy- ja yhteisöasiakkaiden harjoittelijan toimenkuvaan kuuluu mm. asiakaspalvelua, palkanlaskentaa ja osto- ja myyntireskontran tehtäviä.
Osaamisen palveluissa harjoittelija pääsee osallistumaan työohjeiden laatimiseen, järjestelmän ylläpitoon sekä erilaisiin ryhmän projekteihin ja kehittämistehtäviin.
Rekrytointipalvelujen harjoittelijan tehtäviin kuuluu mm. hakuilmoitusten julkaisua, hakemusten käsittelyä ja hakijaviestintää.
Harjoittelupaikat yliopisto-opiskelijoille
Talouspalveluiden harjoittelijat (3 paikkaa) tekevät mm. ostolaskujen käsittelyä ja tiliöintiä sekä seurantakohteiden ja sisäisten budjettien ylläpitoon liittyviä tehtäviä.
Automatisoinnin toteutus- ja ylläpitopalveluiden harjoittelijan (4 paikkaa) tehtäviä ovat mm. automatisoinnin käyttötapausten suunnittelu, testaus, toteutus ja dokumentointi.
HR-harjoittelija pääsee mm. suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutuksia henkilöstölle sekä huolehtimaan työsuojelun toimintaohjelman ja työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelman yhdistämisestä ja jalkauttamisesta.
Oy- ja yhteisöasiakkaiden harjoittelijan toimenkuvaan kuuluu mm. asiakaspalvelua, palkanlaskentaa ja osto- ja myyntireskontran tehtäviä.
Osaamisen palveluissa harjoittelija pääsee osallistumaan työohjeiden laatimiseen, järjestelmän ylläpitoon sekä erilaisiin ryhmän projekteihin ja kehittämistehtäviin.
Rekrytointipalvelujen harjoittelijan tehtäviin kuuluu mm. hakuilmoitusten julkaisua, hakemusten käsittelyä ja hakijaviestintää.
Harjoittelupaikat ammattiopisto-opiskelijoille