Siirry sisältöön

Palkeet ja Valtori tekoäly-yhteistyöhön

20.06.2018


Palkeet on ollut ohjelmistorobotiikan hyödyntämisen edelläkävijä jo parin vuoden ajan. Tekoäly on luonteva kehitysvaihe ohjelmistorobotiikan ja kehittyneen analytiikan käyttöönoton jälkeen.

”On innostavaa aloittaa jälleen oppimisen ja kehittämisen taival uuden teknologian parissa. Yksi tärkeimmistä kokemuksista Palkeiden ohjelmistorobotiikan käyttöönotossa oli tiivis yhteistyö sekä osaamisen ja ymmärryksen jakaminen alusta asti. Samaa mallia aiomme hyödyntää tälläkin kertaa”, kehitysjohtaja Helena Lappalainen Palkeista kuvaa.

Palkeet ja Valtori palvelevat kymmeniätuhansia valtion virkamiehiä ja työntekijöitä. Kustannustehokkuuden, laadun ja sujuvan asiakaspalvelun varmistamiseksi osa palvelutilanteista ja palveluista on järkevää hoitaa tekoälyyn perustuvalla automaatiolla.


Tuottavuus parantunut ohjelmistorobotiikalla

”Ohjelmistorobotiikan hyödyntämisellä ja muilla automatisointi- ja tehostamistoimilla Palkeet saavutti vuonna 2017 yli 10 prosentin kasvun työn tuottavuudessa ja lähes 20 prosentin kasvun kokonaistuottavuudessa”, kertoo toimitusjohtaja Pirjo Pöyhiä Palkeista. ”Ohjelmistorobotit käsittelevät luotettavasti suuria tietomassoja, mikä on parantanut myös palvelun laatua.”

”Meillä on vastuu automatisoida palvelut mahdollisimman pitkälle. Näin voimme jatkaa uuden teknologian hyödyntämistä ja palvelujen kehittämistä asiakkaillemme”, Helena Lappalainen sanoo.

Valtori-yhteistyön lisäksi Palkeet tukee ohjelmistorobotiikan käyttöönottoa Valtiokonttorissa. Molemmat hankkeet ovat saaneet valtiovarainministeriöltä toiminnan uudistamiseen tarkoitettua tuottavuusrahaa.


Lisätietoja:

Kehitysjohtaja Helena Lappalainen, Palkeet, p. 0295 562 015