Palkeiden harjoittelijat kertovat kokemuksistaan palkeetlaisina: ”Yhdessä tehdään ja yhdessä ratkaistaan”
10.08.2020

Kuvassa hymyilevät harjoittelijamme Hanna (vas.), Janina ja Antti Hämeen linnan edustalla. Hanna on liiketalouden opiskelija ammattikorkeakoulussa ja on harjoittelussa talouspalvelusihteerin tehtävissä. Anttikin opiskelee liiketaloutta, mutta hänen harjoittelunsa sijoittuu henkilöstöpalveluihin palkkapalvelusihteerin töihin. Janina puolestaan opiskelee sosiaalipsykologiaa yliopistossa ja on rekrytointiharjoittelijana.
Kaikkien kolmen harjoittelut kestävät viisi kuukautta, joka on pidempi aika kuin heidän opintojensa etenemisen kannalta olisi tarpeellista. He ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että harjoittelun pituus on hyvä asia. Lyhyemmässä harjoittelussa kerkeäisi juuri päästä sisään työhön, kun harjoittelu jo loppuisi. Viidessä kuukaudessa puolestaan ehtii hyvin hyödyntämään oppimiaan taitoja ja kerryttämään itsevarmuutta työntekoon.
Paikasta riippumaton työ on opettanut itsensä johtamista
Koronasta ja sen vaikutuksista työelämään on puhuttu paljon, eikä aiheelta voi välttyä myöskään tämän kesän harjoitteluista keskustellessa. Paikasta riippumaton työ on vaikuttanut Hannan, Antin ja Janinan harjoitteluihin siten, että työkaverit eivät ole olleet välttämättä läsnä fyysisesti samassa tilassa. Etäyhteydet ja näytön jakaminen ovatkin tulleet tutuiksi. Kolmikko kokee kuitenkin, että harjoittelu on ollut onnistunut ja antoisa kokemus. ”Koronasta huolimatta kaikki on sujunut hyvin, vaikka aluksi olinkin jopa vähän kauhuissani, että miten tulen ikinä oppimaan nämä tehtävät ilman, että joku on läsnä”, Janina kertoo. ”Mutta se on opettanut itsensä johtamista. Sitä, että pitää itseohjautuvasti alkaa tekemään tehtäviä”, hän lisää.
Apua on ollut harjoittelijoiden mukaan saatavilla aina tarvittaessa. Neuvoa on voinut pyytää yksityisviestin lisäksi koko tiimin yhteisessä chat-ryhmässä. Etäyhteydet toivat haastetta enimmäkseen harjoittelun alussa, kun kaikki oli uutta ja kysyttävää tuli hyvin usein. Kasvotusten on pienempi kynnys huikata nopeita kysymyksiä vieressä olevalle henkilölle kuin laittaa chatissa viestiä. Kyselemiseen on kuitenkin suhtauduttu myönteisesti ja harjoittelun edetessä harjoittelijoiden itsevarmuus on kasvanut, eikä kaikkea tarvitse enää varmistaa.
Tiimi auttaa kehittymään
Hanna, Janina ja Antti antavat kiitosta tiimeilleen ja kokevat, että Palkeet on ollut hyvä harjoittelupaikka. ”Harjoittelun aikana on vahvistunut positiivinen kuva Palkeista ja yhdessä tekemisen meiningistä täällä. Meidän tiimissä välillä pähkäillään yhdessä ratkaisuja, että miten joku asia menee. On semmoinen tiimihenkisyys, että yhdessä tehdään ja yhdessä ratkaistaan”, Hanna kuvailee. ”Ketään ei jätetä pulaan”, Antti täydentää.
Harjoittelun parhaiksi puoliksi harjoittelijat nimeävät tehtävien monipuolisuuden, tiimihengen sekä sen, että he ovat päässeet hyvin käsiksi työtehtäviin ja saaneet konkreettista ymmärrystä opinnoissa käydyn teorian päälle. ”Olen huomannut, että minulle tuodaan sellaisia työtehtäviä, joita en ole ennen tehnyt, vaan sen takia, että saan kokemusta. Meillä halutaan, että toinen kehittyy”, Antti kertoo Hannan ja Janinan komppaillessa.
Valtio ja Palkeet kiinnostavat työnantajana
Tulevaisuudessa kaikki kolme voisivat nähdä työskentelevänsä Palkeilla tai muualla valtionhallinnossa. Valtiosta on jäänyt hyvä ja kiinnostava kuva työnantajana, vaikka luonnollisesti ajatukset ovat avoinna muillekin vaihtoehdoille. Valtiolla kiinnostavat muun muassa hyvät etenemismahdollisuudet niin valtion toimijoiden välillä kuin yksittäisen organisaation sisälläkin. Palkeilla puolestaan kolmikko arvostaa erityisesti ratkaisulähtöisyyttä ja yhdessä toimimista.
”Täällä tehdään se, mitä pyydetään, vaikka se olisikin vähän monimutkaisempi juttu. Ratkaisua haetaan vaikka kissojen ja koirien kanssa”, Antti kuvailee. ”Hyvin näkyy, että ollaan palvelukeskus. Asiakaspalvelun pitää olla oikeasti kunnossa ja meidän pitää etsiä ratkaisut, jos on jotain ongelmatilanteita. Yhdessä tiimin kanssa mietitään, jos on hankalampia juttuja tai jotain ei tiedä”, Janina jatkaa. ”Ja ilmapiiri on kannustava ja kehittävä. Jos jotain mokia sattuu, niin keksitään ratkaisu. Ei etsitä syyllistä, vaan mietitään, että miten tämä nyt hoidetaan”, Hanna täydentää.
Sen paremmin ei palvelukeskuksen toimintaa voisi kuvailla.