Palkeiden vuosikertomus 2015 on ilmestynyt
29.03.2016
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen, Palkeiden, tärkeimpien palvelusuoritteiden tuottavuus kasvoi vuonna 2015, ja palvelutuotteiden hinnat laskivat ilman tietojärjestelmiä tarkasteltuna. Vaikka suoritteiden määrä laskee valtionhallinnon supistuessa, kääntyi Palkeiden kokonaistuottavuus vuonna 2015 jälleen nousuun ja parani 1,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Kehittyvä ja kehittävä palvelukeskus
Palvelukeskustoiminta valtionhallinnossa täytti viime vuonna 10 vuotta. Toiminta kehittyy jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Vuonna 2016 mm.
- talouspalvelujen palvelumalli uudistuu
- palvelukanavia kehitetään
- automatisaation edistämiseksi otetaan käyttöön ohjelmistorobotiikkaa ja
- koko valtionhallinnossa siirrytään uuteen matka- ja kuluhallintaan.
- Otamme askelia kohti 2020-luvun palvelukeskustoimintaa, jossa tiedon käsittely on tehokkaasti automatisoitu, yhteistyö asiakkaiden kanssa on entistä saumattomampaa ja palvelu tarjotaan parhaiten eri rooleissa toimivien työtä tukien, toimitusjohtaja Pirjo Pöyhiä toteaa.
Tervetuloa tutustumaan tarkemmin vuoden 2015 tapahtumiin ja tuloksiin: