Siirry sisältöön

Projektiosaaminen, ICT-peruspalvelut ja digitalisointi päällimmäisenä Vimanassa

27.09.2018

Vimana on valtio-omisteinen osakeyhtiö, joka tuottaa ja tarjoaa maakunnille yhteisiä asiantuntija- ja kehityspalveluita. Tulevaisuudessa kun maakunnat on perustettu, siirtyy Vimana 90-prosenttisesti maakunnille ja 10 prosenttia jää valtion omistukseen.

Nuori organisaatio on ollut vasta vuoden ajan toiminnassa. "Tällä hetkellä työntekijöitä on vajaat 30 ja toiminnassa keskitytään siihen, että saadaan tuleville maakunnille tiettyjä peruspalveluita rakennettua", kertoo Eila Neitola.

Viiden vuoden tähtäimellä Neitola näkee, että Vimana on toimija, joka järjestää kaikki ict-palvelut maakunnille. "Yhteiset kustannustehokkaat järjestelmät ja arkkitehtuuri on otettu huomioon ja tuotamme lisäarvoa sekä asiakkaille että maakunnille", hän visioi.

Palkeet-foorumin aamun esityksistä Eilalle jäi mieleen Minna Koskelon esitys. "Siinä painotettiin, että tunteet ovat työelämässä tärkeässä roolissa. Ne ovat tärkeitä palveluja tuotettaessa ja erityisesti silloin, kun lähdetään asiakkaalle."

Jos Eila Neitola saisi päättää, hyödyntäisi hän digiavustajaa ennustamiseen. "Raportointi on paljolti historian kuvaamista, mutta kyllä tänä päivänä johtamisessa on tärkeää tiedolla johtaminen ja ennustettavuus. Digiavustaja olisi hyvä apu reaaliaikaisen tiedon tuottamiseen ja ennustamiseen."