Siirry sisältöön

Tulorekisteri helpottaa asiointia viranomaisten kanssa

10.01.2019

Kun tietoja alkaa kertyä tulorekisteriin, palkkalaskelmia ei tarvitse enää toimittaa viranomaisille esimerkiksi hakemuksen liitteenä. Viranomaiset hakevat tiedot tulorekisteristä, kun asia tulee vireille. Tulorekisteri ei luo viranomaisille mitään uusia oikeuksia saada tietoja, ainoastaan ilmoittamisen tapa muuttuu.

Palkkatiedot Palkeista suoraan tulorekisteriin

Tiedot valtionvirastojen maksamista palkoista ilmoitetaan Palkeista tulorekisteriin viiden päivän kuluessa maksusta. Tulorekisteriin ilmoitetut tiedot näkyvät palkansaajille OmaVerossa ensimmäisen kerran helmikuun alussa.

Uudessa verokortissa yksi tuloraja kaikille palkkatuloille

Vuoden 2019 verokortit muuttuivat siten, että tulorajallisessa verokortissa on yksi tuloraja koko vuoden tuloille. Sama verokortti käy kaikille palkkatuloille ja kaikki suorituksen maksajat käyttävät samaa verokorttiin merkittyä ennakonpidätysprosenttia. Tulorajan seurantavastuu on palkansaajalla. Mikäli veroprosenttiaan haluaa omaehtoisesti korottaa 1.2. voimaan tulevan verokortin osalta, toimitetaan muutokset virastoista kootusti Palkeisiin viimeistään 25.1.2019.

Tieto eläkkeistä ja etuuksista tulorekisteriin 2020

Seuraava suuri kehitysloikka tulorekisterissä tapahtuu 1.1.2020, kun myös eläkkeet ja etuudet ilmoitetaan tulorekisteriin ja tietoja hyödyntävien viranomaisten ja organisaatioiden määrä kasvaa. Mukaan tulevat esimerkiksi työttömyyskassat ja kunnat. Tällöin tulorekisterille asetetut tavoitteet on kokonaisuudessaan saavutettu. Tulorekisterin perustamishanke on ollut yksi nykyisen hallituksen kärkihankkeista julkisten palvelujen digitalisoinnissa.