Siirry sisältöön

Valtion rekrytointikokonaisuutta uudistetaan

25.03.2020

Lisäksi projektin tavoitteena on vahvistaa hyvää hakijakokemusta valtion rekrytoinneissa sekä tehdä valtiosta houkutteleva työnantaja. Näin halutaan edesauttaa osaavan henkilöstön saamista tulevaisuudessakin. Palkeiden asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa rekrytointikokonaisuuden uudistamiseen mm. asiakasryhmien työpajatyöskentelyn ja asiakasfoorumien kautta.

”Asiakasvirastoilta saamme arvokasta tietoa rekrytointikokonaisuuden uudistamistarpeista rekrytoijan näkökulmasta. On ollut ilo huomata, kuinka innokkaasti asiakkaat ovat halunneet osallistua palvelun kehittämiseen,” sanoo rekrytointipalveluista Palkeissa vastaava Tiia Vahvelainen.

Projektin kesto vuoden on 2022 alkuun saakka. Tavoitteena on, että tuolloin valtiolla on käytössä edelleen yksi yhteinen palvelualusta rekrytoinneille ja hyvää yhteistyötä valtion työnantajakuvan edistämisessä.