Siirry sisältöön

Blogi

Palvelukeskusmalli elää ja voi hyvin

04.07.2018 | | Asiakkaat, Blogi, Organisaatio, Valtion palveluntarjoajat

Suomessa valtion talous- ja henkilöstöhallinnossa on toimittu palvelukeskusmallissa lähes 13 vuoden ajan. Malli voi hyvin ja kehittyy. Tulevaisuus palvelukeskuksilla on yhä monipuolisempi.


Kiitos asiakkaille ruusuista ja risuista

02.07.2018 | Tuula Holappa | Asiakkaat, Blogi, Palvelut, Uudistuva palvelu

Asiakkaat ovat arvokkain tietolähteemme, kun haluamme kehittää palvelujamme. Asiakastyytyväisyys-tutkimuksen avulla todennamme palveluidemme toimivuutta suhteessa asiakkaan odotuksiin.


Vierasblogi: Palvelukeskusyhteistyötä parhaimmillaan

16.03.2018 | | Digitalisaatio, Uudistuva palvelu, Yhdessä kehittäen

Toimivaa yhteistyötä ja kokeiluhenkisyyttä parhaimmillaan toteutettiin Tutkihankintoja.fi-projektissa, kirjoittaa Anssi Pihkala.


Dialogi jalosti toiveet Handi-palvelulle

05.12.2017 | Kati Willman | Asiakkaat, Blogi, Uudistuva palvelu, Yhdessä kehittäen

Kun pääsee suunnittelemaan ja rakentamaan aivan uutta, on hyvä kirkastaa, mitä oikeastaan haluaa. Tässä tilanteessa olimme syksyllä 2016, kun aloimme valmistella uuden sähköisen tilaamisen ja laskujen käsittelyn järjestelmän kilpailutusta.


Blogi: Kohti kumppanuutta

24.11.2017 | | Asiakkaat, Uudistuva palvelu, Yhdessä kehittäen

Vahvempia verkostoja, uudistuvaa asiakaspalvelua ja yhteistä tulevaisuuteen katsomista. Kehityspäällikkö Jaana Tiimonen kirjoittaa asiakasyhteistyön uusista muodoista.