Asenne ratkaisee – ajatuksia etäkoulutuksista

Etäkoulutuksissa, webinaareissa ja muissa verkossa järjestettävissä tapahtumissa on paljon hyvää. Niin osallistujat kuin kouluttajatkin voivat olla mukana joustavasti eri puolilta Suomea (tai jopa maailmaa), mikä on avannut uusia mahdollisuuksia. Palkeissa erilaisia etätilaisuuksia on hyödynnetty jo pitkään, ja tänäkin vuonna tarjolla on ollut useita mielenkiintoisia tapahtumia niin talon sisäisiltä kuin ulkopuolisilta järjestäjiltä. Erilaisiin tilaisuuksiin on ehtinyt osallistua paremmin, kun ei ole tarvinnut kuin laittaa luurit päähän ja ottaa hieman mukavampi asento kotisohvalla...tai siis työpisteellä.

Uusien mahdollisuuksien ohella etäkoulutukset ovat tuoneet kuitenkin myös uusia haasteita sekä kouluttajan että osallistujan näkökulmasta. Kouluttajalla voi olla vastassaan lauma hiljaisuuden muurin taakse piiloutuvia nimikirjainpalluroita ja epätietoisuus siitä, kuinka moni oikeasti edes on paikalla. Kouluttaja joutuu taistelemaan osallistujien huomiosta sähköpostien, lasten, lemmikkien, sosiaalisen median ja muiden keskittymiskykyä verottavien asioiden kanssa.

Myös osallistujalta vaaditaan enemmän. On vaikeampaa virittäytyä oikeaan mielentilaan yksin kotona kuin osana ryhmää samassa fyysisessä tilassa. Kiinnostuksen ja motivaation ylläpito, sekä muista houkutuksista kieltäytyminen tapahtuman aikana vaativat rautaista itsekuria. Keskittymistä ei suinkaan edistä kouluttajan pitkäkestoinen monologi eivätkä vaivaantuneet viiden minuutin hiljaisuudet kysymyksen esittämisen jälkeen.

Ehkä huonoin kokemukseni etäkoulutuksesta oli tilaisuus eräässä opistossa, jossa kouluttaja ei ilmeisesti ollut lainkaan muokannut koulutustyyliään tai -materiaalejaan toiminnan siirryttyä läsnäopetuksesta verkkoon. Vaikka kyseessä oli vain puolentoista tunnin tapahtuma, alkoivat silmäluomet lupsua jo ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Koulutettavia ei osallistettu, kamerat ja mikrofonit pysyivät kiinni ja kouluttajalta kului piinalliselta tuntuvia määriä aikaa eri tiedostojen, järjestelmien ja medioiden välillä hyppelyyn. Kaikki myötätuntoni kyseiselle kouluttajalle – tilanne ei varmasti ollut erityisen helppo ja miellyttävä hänellekään.

Onneksi tämä koulutus oli ainakin oman kokemukseni perusteella poikkeus, sillä suurin osa etätapahtumista on ollut hyvinkin antoisia. Palkeidenkin etäkoulutuksissa osallistujia on ollut eri toimipaikoilta ja tiimeistä ympäri Suomen, mikä on edistänyt yhteisöllisyyden ja verkostojen luomista. Erityisesti näin uuden työntekijän näkökulmasta etätapahtumat ovat tärkeitä myös työkavereihin tutustumisen kannalta.

Mikä näitä onnistuneita koulutuksia sitten on yhdistänyt? Jos pitäisi keksiä vain yksi asia niin sanoisin, että vaihtelevuus. On uskallettu rohkeasti hyödyntää tarjolla olevia työkaluja esimerkiksi jakamalla osallistujia pienryhmiin, tekemällä kyselyjä ja upottamalla esitysmateriaaliin myös videoita ja muuta visuaalista materiaalia.

Uuden hyödyntämisen lisäksi on myös uskallettu luopua vanhasta, eli läsnäkoulutuksessa käytetyistä tutuista ja turvallisista menetelmistä, jos ne eivät ole etätilaisuuksissa toimineet. Toisaalta on uskallettu myös olla ottamatta kaikkea mahdollista uutta mukaan ja osattu valita omaan aiheeseen ja tyyliin sopivat työvälineet. Omia toimintatapoja onkin tärkeää pystyä muokkaamaan joustavasti muuttuvien tilanteiden myötä ja suhtautua ennakkoluulottomasti uusiin mahdollisuuksiin.