Siirry sisältöön

Harjoittelu talouspalveluissa

Katarzyna Gogola.Karelian ammattikorkeakoulussa liiketalouden tradenomiksi opiskeleva Katarzyna Gogola aloitti toukokuussa harjoittelunsa Palkeiden talouspalveluiden yksikössä. Hän etsi harjoittelupaikkaa täksi kesäksi ajoissa ja eksyi joulukuussa Valtiolle.fi-sivustolle. ”Sieltä tuli vastaan Palkeiden harkkailmoitus, joka vastasi opintojani hyvin. Opettajani sanoi, että tämä harkkapaikka olisi hyvä ja monipuolinen”, hän kertoo hakiessaan Palkeisiin harjoitteluun.  

”Olen päässyt monipuolisesti osallistumaan erilaisiin tehtäviin, mikä onkin ollut tässä harjoittelussa mielenkiintoisinta”, toteaa Katarzyna ja jatkaa naurahtaen: ”Olen tehnyt paljon samoja hommia kuin työkaveritkin, en joutunut siis kahvinkeittäjäksi”. Hänen työtehtäviinsä kuuluvat mm. yksittäisten virastojen tiliotteiden käsittelyn lisäksi myös myynti- ja ostoreskontran hoito ja perintä, sekä yleisesti talouspalvelusihteerin työtehtävät. Vaikka monipuolisuus onkin Katarzynan mielestä hyvä asia, voi se aiheuttaa myös välillä pientä stressiä. ”Hommat vaihtuvat aika nopeaan tahtiin. Meillä on kuitenkin käytössä työjärjestys, josta näen mitä teen esimerkiksi kahden viikon päästä”, hän kertoo ja jatkaa: ”Perehdyttäjät ja tiimiläiset auttavat minua aina, jos tarvitsen apua”.

Harjoittelu on sujunut hyvin ja harkkailmoituksessa kerrotut työtehtävät ovat pitäneet paikkansa. Palkeissa työskentely tulevaisuudessakin kiinnostaa, ja hän kertookin kiinnostuksestaan kokeilla muitakin työtehtäviä Palkeissa: ”Olen kiinnostunut näkemään, mitä kaikkea muutakin on mahdollista täällä Palkeissa tehdä”.