Skip to main content

Monipuolisuus pitää projektipäällikön työn mielenkiintoisena

Jukka, projektipäällikkö

Projektipäällikkönä Jukka on konkari – kokemusta löytyy jo kymmenen vuoden ajalta. Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö sekä monipuoliset projektit tarjoavat aina uusia haasteita, eikä työssä pääse tylsistymään.

Projektipäällikön työ on yksinkertaistettuna projektien läpiviemistä: prosessiin kuuluu projektin asettaminen, suunnittelu, läpivienti ja loppuraportointi. Projektipäällikkö pitää huolen siitä, että projektiin kuuluvat työt tulee hoidetuksi projektin kaikissa vaiheissa ja aikataulussa pysytään kiinni. Ikinä ei kaikki mene juuri niin kuin alussa on kaavailtu, joten suunnitelmia joutuu jatkuvasti muokkaamaan.

-    Projektipäällikön tulee nauttia muutoksesta. Muutokset eivät ole projektissa poikkeus, vaan kestotila. Se onkin työn suola, Jukka kertoo.

Projektipäällikön tulee nauttia myös keskustelemisesta, sillä työssä ollaan yhteydessä eri toimijoiden kanssa.

-    On osattava aktivoida henkilöitä. Tässä työssä pääsee kehittämään omia sosiaalisia taitoja. Toisinaan projektipäällikön työssä saa kuulla vähän kaikenlaista, joten ajoittain tarvitaan paksua nahkaa.

Opinnot ovat saaneet jatkoa

Jukka on opiskellut Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tietojohtamista, mikä on antanut hyvät eväät projektipäällikkönä toimimiseen. Opinnot eivät kuitenkaan ole jääneet tähän. Tällä hetkellä Jukka työstää väitöskirjaa Itä-Suomen Yliopiston kauppatieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Miten digitalisaatio tulee muuttamaan HR-henkilöstön työnkuvaa?” Yksi työpaikan parhaita puolia onkin se, että väitöskirjan tekeminen työn ohessa on mahdollista ja työnantaja tukee opiskelua. Kiire valmistumisen suhteen ei kuitenkaan ole. Sen aika koittaa sitten joskus.

Tulevaisuuden projektityöskentelyssä Jukka näkee, että työntekijätaidoissa korostuvat tietotekninen osaaminen ja järjestelmäosaaminen sekä kyky ottaa haltuun eri järjestelmiä ja hahmottaa kokonaisuuksia. Tällaiselle osaamiselle on siis luvassa kysyntää!