Siirry sisältöön

01.02.2023

Hankejohtaja Kati Willman

Kati Willman tuo vahvistusta Palkeiden pilvipalveluihin siirtymisessä

Valtion yhteisten talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmien nykyaikaisuus, toimintavarmuus ja jatkuvuuden hallinta turvataan siirtymällä yhä enemmän pilviteknologiaan perustuvii...

20.01.2023

Matkustusprosessin toimintatapojen kehittämisprojekti alkaa

Virkamatkustaminen lisääntyi viime vuonna merkittävästi ylittäen koronaa edeltävät matkustusmäärät. Matkustamismäärien kasvu aiheutti ennakoimatonta ruuhkaa matka- ja kululaskujen...

11.10.2022

Blogi kuva

Onnistuneen transformaation pohjana on hyvä valmistelu ja vahva muutoksen johtaminen

Monet organisaatiot ovat parhaillaan pohtimassa taloushallinnon järjestelmien uusimista SAPin tuotetuen päättyessä nykyisen sukupolven tuotteille. Niin myös meillä Palkeissa. Aloit...